TERVETULOA
matkalle Turun ja Tukholman väliselle Suurelle Postitielle.
Postitiellä on pitkät perinteet Ruotsin kuningatar Kristiinan ajoista 1600-luvulta saakka, jolloin käynnistettiin postinkuljetus silloisen suurvallan alueella. Nykyisin tie on erilainen kuin silloin, mutta se on yhä vilkkaassa käytössä.
Reitin voi matkustaa yhdellä kertaa tai sitä voi kulkea vain jonkin osuuden. Matkustustavan ja -ajan voi kukin valita mieltymyksensä mukaan. Reitin varrella on nähtävyyksiä, hyvät ruokailu- ja majoitusmahdollisuudet ja monenlaisia tapahtumia ja toimintoja.
Postitiellä vaalitaan perinteitä. Sen varrella voi myös todeta, miten huimaavaa kehitys jalkapatikassa tapahtuneesta postinkannosta tämän päivän huipputeknologiaan perustuvaan tietoliikenteeseen on ollut.
Tervetuloa elämysmatkalle historialliselle reitille!
|